sunnuntai 8. elokuuta 2010

Santa Pudenziana


Santa Pudenziana, Via Urbana 160

Santa Pudenzianan kirkkoon laskeudutaan katutasolta rappusia pitkin. Kirkko sijaitsee Via Urbanan kadun varrella. Tämä on yksi vanhimmista Rooman kirkoista ja se on ajan saatossa jäänyt katutason alapuolelle. 

Senaattori Pudensin asuinrakennus sijaitsi kirkon paikalla ja siinä sijaitsi Titulus, kristinuskoa edeltäneen ajan rukous- ja kokoontumishuone. Pudensilla on ollut hyvin kuuluisia yövieraita, Pietari ja Paulus. Pudenziana oli senaattori Pudensin tytär. Toinen hänen tyttäristään oli Praxedes ja molemmista tuli myöhemmin pyhimykset.



Portaat alas katutasolta

Aivan ensimmäinen kirkkorakennus on Paavi Pius I:n ajoilta, vuosilta 140-155. Ensimmäinen kappeli oli rakenenttu asuinrakennuksen kylpyhuoneeseen noin vuonna 140. Tavallinen kirkko on rakennettu 300-luvulla ja lisärakennettu 1500-luvulla. Ikävä kyllä jotkut korjaukset eivät ole suoritettu huolella. 


Julkisivu kuitenkin on tehty vasta vuonna 1870. Eräs kirkon kardinaaleista on ollut keisari Napoleonin veljen poika, Luciano Bonaparte. 


Fil: Apsis mosaik, Santa Pudenziana, Rom W1.JPG

Fil: San Pudenziana.023.JPG

Pääalttarin mosaiikit ovat Rooman vanhimmat kirkkomosaiikit ja kuvaavat Jeesusta, Pietaria, Paavalia, Pudenzianaa sekä Pressadea. Alttarin vieressä on automaatti johon laittamalla kolikon saa valaistuksen hetkeksi pääalttarille ja saa nähdä mosaiikit valaistuksessa.


Kupolimaalaus pääalttarin yllä


Berdardino Nocchin maalaus pääalttarilla


Giacomo della Portan tekemä patsas vuodelta 1594 jossa Kristus luovuttaa taivaan avaimet Pyhälle Pietarille. samasta kappelista löytyy alttaripöytä jota Pietari käytti jakaessaan sakramentteja.



Pyhä Benedictus ja Katarina Sienalainen


Eräs sivukappeleista, Madonna della Mercy, Lazarro Baldin maalaus


Santa Praxedes, Santa Pudenziatan sisko, pyhimys hänkin. Häntä juhlitaan 21. heinäkuuta.


Santa Pudenziana
Häntä juhlitaan 19. toukokuuta


Kardinaali Wladimir C Polonuksen hautamuistomerkki


Ciocamo dell Portan suunnittelema alttariasetelma eräässä sivukappelissa

Fil: San Pudenziana.049.JPG

Alttaripöytä jolla kerrotaan Pyhän Pietarin toimittaneen alttariseremonioita. Kirkossa on taulu joka vahvistaa asian.


Kardinaali Albertus di Jorion hautamuistomerkki



Caetani suvun kappeli

Kardinaali Enrico Caetani, rikas aatelismies kustansi kirkon peruskorjaukset 1500-luvulla. Fransesco da Volterra sai sen tehetävkseen. Hän oli niin arkkitehti kuin kuvanveistäjäkin. Pyhän Pastorin kappeli purettiin ja siihen tehtiin, luonnollisestikin, Caetanin suvun kappeli.

Seuraavat korjaukset tehtiin kirkossa 1870 Luciano Bonaparten toimesta. Hän oli Napoleonion veljen poika. Kirkon julkisivu on siltä ajalta ja  Antonio Mannon käsialaa. Kölnin arkipiispa Joackim Meisner on kirkon nykyinen kardinaali ja siis vastuussa kirkosta ja sen toiminnasta.

Kirkon pihalta menee ovi oikealle jonne ai kannata mennä. Siellä on turvakoti nuorille filippiiniläistytöille. Kirkon vahtimestari tulee vihaisena häätämään pois sinne tunkeutujat. Niin kävi minulle ainakin. Ikävä kyllä ovella ei ole minkäänlaista kieltokylttiä.

Fil: Monti - Santa Pudenziana - Campanile e Oratorio 2210.JPG

Lopuksi on mielenkiinnosta tehdä kävely kirkon ympäri. Via Cecaro Balbon katu kulkee kirkon takana. Siinä on myös erillinen pieni Oratorio Mariano, mikä on  pyhitetty Pyhälle Marialle. Oratorion tiloissa on Centro Giovanile, mieskeskus joka on Santa Maria Maggioren hyvätekeväisyysjärjestö. Tämä on katollisen kirkon tapa ohjata ja huolehtia kasvavasta sukupolvesta.

Vain muutaman askeleen päässä sijaitsee toinenkin oratorio Tempio Ebraico, mikä on juutaleinen synagoga nykyään. Ja siitä vielä muutama askel eteenpäin sijaitsee juutalaien museo nimeltä Sede della Brigata Ebraica, minkä omistaa juutalainen brigaadi, mikä kuului toisen maailmansodan aikana Brittien armeijaan.'Via Urbana puolella Santa Pudenzianaa vastapäätä sijaitsee kirkko mikä on Roomassa asuvien filippiiniläsiten kotikirkko. 

Pyhä Pietari piti kokouksiaan juuri tällä paikalla, senaattori Pudensin asunnossa. Kaksi roomalaisen kirkon kalleinta pyhäinjäännöstä tulevat juuri täältä. Toinen niistä säilytettiin Pyhän Pietarin kirkon Cathedrassa mutta nykyään säilytetään Lateraanikirkon pääalttarin sisällä. Toinen pyhäinjäännöksistä on Pietarin alttaripöytä jolta hän jakoi sakramenttejä.


Tämä kirkko kuuluu niihin ns pakollisiin nähtävyyksiin Roomassa. Roomassa asuvat Filippiiniläiset pitävät kirkkoa kansalliskirkkonaan. Kardinaali Luciano Bonaparte käski korjata julksivun vuonna 1870 ja Antonio Manno otti sen tehtäväkseen. 

Via Urbanan katu mistä mennään portaat alas kirkon pihalle oli aikoinaan nimeltään Vicus Patricius, joka viittaa siihen että alueella asui aatelista väkeä, kuten senaattori Pudensis. Asuinrakennukset kuitenkin hajoitettiin ja paikalle rakennettiin yleinen kylpylä Thermae Novae. Kylpylän altaat ovat vieläkin jäljellä kirkon lattian alla. Toinen kertomus viittaa siihen että paikalla oli kylpylän sijasta nahka-altaat (conceria). Siitäköhän syystä kirkko on erikoisen kylmä kesälläkin.

San Clemente

San Clemente 70.jpg

Giuseppe Vasin kuvaus San Clementen basilikasta vuonna 1761

File:Monti-Celio - san Clemente e santi quattro 0511-01.JPG

San Clemente ja sen luostari nykyään, Via Labicanalta katsottuna



Sisäänkäynti basilikaan Via San Giovanni in Lateranon kadulta

1700-talsfasaden är ett verk av Carlo Stefano Fontana.

San Clementen basilika

Virtuaalinen vierailu täällä!

Kuvia uudemmasta ja vanhemmasta basilikasta.

Julkisivu on entisen paikalla sijainneen pappilan julkisivu. Ikkuna sisäänkäynnin yläpuolella oli kirkon vahtimestarin asunnon ikkuna. Monissa kirkoissa Italiassa on kirkon vahtimestarit asuneet kirkon sisäänkäynnin yläpuolella. Nykyiset kirkon vahtimestarit asuvat omissa asunnoissaan kaupungilla. Vahtimestareina toimii nykyään yliopistossa opiskelevat, ja hekin vain silloin kun kirkko on avoinna. Tämän kirkon vahtimestarina toimi vanhempi herra, joka jopa tarkisti kamerani ennen kuin sain luvan valokuvata. Minä ressukka joka ei ole lainkaan kiinnostunut valokuvauksesta. Tykkää mieluiten kävellä ilman kameraa.

San Clementen basilika on pyhitetty Paavi Clemens I:lle.  Hän oli siviilinimeltään Clemens Romanus  ja oli kolmas Rooman paaveista Pietarin jälkeen. Kerrotaan että Clemensin lapsuudenkoti sijaitsi juuri tällä paikalla, mutta ei olla varmoja että kenestä Clemensistä on kyse. Hänen kotiinsa kokoontuivat esikristityt koska kirkkoja ei vielä silloin ollut. Ennen kristinuskoa oli Rooman valtakunanssa useita uskontoja joista Mitrakultti oli yksi suurimmista. Clemens Romanuksen koti oli rakennettu niin että hänen kotinsa alla oli Mitratemppeli. Se on siellä vieläkin ja se on niitä harvoja Mitratemppeleitä joita on enää jäljellä Roomassa.

Kirkkorakennus on siis on rakennettu kolmena eri ajanjaksona. Alimmassa kerroksessa on Mitratemppeli, toisessa kerroksessa, siis keskimmäisessä, oli Clemens Romanon aatelissuvun asunto, missä alkuseurakuntalaiset kokoontuivat. Se tuhoutui melkein tyystin tulipalossa vuonna 64. Sen päälle rakennettiin neljännellä vuosisadalla basilika. Se alimmainen aatelisperheen asunto toimi luvattomana kokouspaikkana ja rukoussalina kristityille koska kristinusko ei ollut luvallinen Roomassa vielä siihen aikaan.



San Clemente on yksi Rooman arvovaltaisimmista kirkoista. Se on myös yksi kauneimmista ja parhaiten säilyneistä. Tämä on kirkko jota ei voi jättää väliin. Kirkko sijaitsee lähellä Colosseumia joten se on helppo löytää. Kirkko on harmooninen ja viihtyisän rauhallinen sijainnistaan huolimatta.

Avoinna:
 maanantaista lauantaihin kello 9.00-12.30
 sekä 15.00-18.00 
suununtaisin avoinna kello 10.00-12.30
 sekä 15.00-18.00


Messu arkipäivisin kello 8.00 ja 18.30

 Sunnuntaisin ja pyhäpäivinä kello 9.00, 11.00 ja 18.30

 Jouluaaton pyhämessu kello 18.30


Mithreo di San Clemente, (Mithreum) alttari kirkon alimmassa ja vanhimmassa kirkkosalissa. Pakanallisella ajalla ja kristinuskon alkuvuosikymmeninä palvottiin Mithraa aivan yleisesti Rooman valtakunnassa. Kirkon paikalla oli eräänlainen Titulus jossa palvottiin niin Mithraa kuin Kristustakin. 

Luultavasti Clemens Romanus oli paavi Clemente I:n lapsuudenkoti, joka sijaitsi kirkon paikalla  ja jonka tiloissa on ollut alkuseurakunnan Titulus Clementis, hartaushuone. Kristillisiä kirkkoja alettiin rakentamaan vasta virallisesti vuoden 313 Milanon kokouksen jälkeen jolloin kristinuskosta tehtiin Rooman valtakunnan uskonto. Vuonna 395 kiellettiin kaikki pakanalliset uskonnot ja temppelit, joten vanhan Mithrastemppelin päälle alettiin rakentamaan kristittyä basilikaa. Sen ajan paavit jo asettivat suuren arvon tälle basilikalle ja sen arvostus on vain entisestään kasvanut.


Pyhä Klemens I, kuten hänen suomalainen nimensä kuuluu, eli noin 100-luvun vaihteissa jaa. Vatikaanin kirjoissa lukee että Klemens I oli henkilökohtaisesti tavannut Pyhän Pietarin.

File:San Clemente 0511-20 ingresso.JPG

Nykyinen pääsisäänkäynti, Via San Giovanni in Laterano, joka on myös luostarin sisäänkäynti, johtaa peristyyliin, pylväillä koristeltuun atriumiin.

Paavi Boniface IX antoi luostarin vuonna 1403 augustiiniläissääntökunnan Ambrosiaanijärjestölle luostariksi. Heidän jälkeensä luostariin muutti dominikaanit kunnes irlantilaiset dominikaanit saivat luostarin  käyttönsä 1600-luvulla. Katolisen kirkon tietojen mukaan luostarissa sijaitsee irlantilaisten dominikaanien collegio, Prati Predicatori(Domenicani). O.P.



San Clementen kuori ja sen Scola Cantorum on  530-luvulta ja on peräisin alemmasta kirkosta. Scola Cantoriumissa istuivat kirkkolaulajat aikoinaan. 

Paavi Pascalis II rakennutti  nykyisen kirkon kahdennellatoista vuosisadalla. Sitä edellinen kirkkorakennus juontaa paavi Johannes II:n ajalle 500-luvulle. Kaikista vanhin kirkko on peräisin Konstantin I:n ajalta 300-luvulta ja se sijaitsee kahden uudemman kirkkosalin alla, alimmaisena. Carlo Fontana on tehnyt barokkijulkisivun 1700-luvulla.
Ensimmäinen basilika oli olemassa jo vuonna 392. Kirkossa on keskiaikaisia seinämaalauksia jotka ovat harvinaisuus jopa Roomassakin. Alttarimosaiikki on ehdottomasti Rooman kaunein ja arvokkain.


Rukousnauhamadonna kappeli/Madonna del Rosario

Tässä kappelissa tehdään myös sakramnetaalliset toimitukset.




Absidimosaiikki on 1130-luvulta

Pääalttarin ciborium tai baldakiini on 1200-luvulta ja confessiossa pääalttarin alla sijaitsee pyhän Clemnenten ja Pyhän Ignazius Antiokialaisen reliikit. Baldakiini on  alttarin, saarnastuolin tai vuoteen suojakatos. Katollisessa kirkossa se on Pyhän Pietarin baldakiini, mikä seisoo pääalttarilla. Kovin yleinen se ei kuitankaan ole. 

Pääalttarilla on myös vanha piispantuoli vanhasta basilikasta. Oikealla puolen alttaria on 1400-luvulta oleva ns tabernacelo laitettu ylös seinälle. Siinä on kaunista comaattista kuviointia. Se on Arnofo di Gambion valmistama ja kardinaali Giacomo Tomasi Gaetanin tilaama. Tabernaakkeli tai sakramenttiastia on kiinteä, lukittu laatikko, jossa eukaristia/ehtoollisia säilytetään osana määrättyä sakramenttiriittiä. 


Erikoisen kaunis mosaiikkityö pääalttarin yllä, Rooman upein ehkä. Se on valmistettu 1100-luvulla.


Tämä on Rooman kaunein kosmaattikuvioitu lattia. Edustalla Schola cantorium jossa kirkkolaulajat istuivat aikoinaan. 



Upeaa mosaiikkityötä ja upea cosmaattikuvioinen pilari





Kuvassa Santa Catarinan/Katarina Aleksadrialaisen kappeli

Kirkossa on useita kappeleita ja useita pyhimyksiä haudattuina, kuten Santa Alexis, Sant'Methodius, Sant'Kyrillos, Santa Catarina ja Sant'Clemens luonnollisestikin. Johannes Kastajan kunniaksi on yksi kappeleista pyhitetty. 
Santa Catarina on sienanalaien pyhimys.


11th century unknown painters - St Clement celebrating the Mass - WGA19754.jpg

San clemente fresco.jpg

Masolino, annunciazione, san clemente roma.jpg

Masolino, volta, san clemente roma.jpg

File:Cirill cemetery.jpg


 Rauhallinen atriumi, mikä toimii myös luostarin sisäpihana/chiostrona




Vanhassa Pyhän Pietarin basilikassakin oli tällainen atriumi kirkkorakennuksen sisäänkäynnissä. Tulee tässä mieleen että San Alession kirkossakin Aventinolla on tällainen atriumi.



Alemman kerrosken kirkkosali, jonne on sisäänpääsymaksu, kuten arkeologisiin kaivauksiin ja katakombeihin. Samalla voi mennä kaikista alinpaankin kerrokseen katsomaan Mithratemppelin rippeitä. Kirkkosalin oikealla seinustalla sijaistee sakristia jossa on myymlälä ja lipunmyynti. Vain myymälän kautta pääsee alas alempiin kerroksiin ostammalla lipun. Valokuvaus  alemmissa kerroksissa on kielletty.



Mithra-alttari



Sarkofagi



Seinämaalauksia alemmassa kirkkosalissa