keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Alba Longa


Colli Albani/Albanonvuoret

Colli Albanon vuoret sijatsee 20 kilometriä Roomasta etelään ja vuoret näkyy Roomaan saakka. Monte Cavo on korkein huippu, melkein kilometrin korkea. Vuorenhuiput ovat entisiä tulivoria, jotka ovat sammuneet, mutta silti ei olla aivan varmoja siitä, etteikö tulivuoren purkaus aluella voisi olla mahdollienen. 

Vuorten juurella sijaitsee Frascatin asuintaajama ja entiset historialliset kaupungit Alba Longa ja Tusculum. Alba Longan kaupunkia ei ole löydetty, eikä sen olemassa oloa ole voitu vahvistaa. Vuorten juurella sijaitsee myös kaksi järveä, Lago di Albano ja Lago di Nemi, jotka molemmat ovat syntyneet tulivuoren purkauksessa. Lago di Albano on Italian kaunein tulivuorjärvi.Tusculumista olen tehnyt erillisien postauksen täällä.

Seismisesti alue kuulu luokkaan 2, joka on toiseksi korkein maanjäristyksen riski, joihin noin kolmas osa kaikista Italian kuunnista kuuluu. Suurin riski on luokassa 1, johon kuuluu 708 kuntaa. Luokka 3 ja 4 eivät ole vaarassa, mutta pienempiä vahinkoja maan tärinä saattaa aiheuttaa. Rooma kuuluu luokkaan 3, siis keskiverto vaara. Mutta luokkittelua muutellaan silloin tällöin. 

Rooman itäisissä osissa tuntuu maantärinä melko usein, mutta silti lievästi, Tuscolanon, Nomentanon ja Tiburtinan alueilla, sekä Lazion maakunnan etelärannikolla Terracinassa ja Argentariossa. Vähiten tärinää EUR:n, La Stortan ja Teveren joen ympäristössä. Roomasta itään päin Apenniineillä on Amatrice ja L'Aquila vaarallisimpia alueita. Italiassa vaarallisinta aluetta on Sisilia, Messinan salmi, Italian eteläkärki. 

Tulivuoren purkauksien vaara on suuri Sisilian pohjoispuolella merialueella ja Napolin rannikolla. Italiassa ilmoitetaan maanjäristys vaaroista säätiedoitusten yhteydessä. Täältä voi myös seurata! Klikka kyseistä kohdetta niin kartta avautuu. Alle kahden magnitudin järistyket eivät tunnu juuri missään.

Alba Longa oli antiikin aikainen paikkakunta Albanon vuorilla, Roomasta 20 kilometriä kaakkoon. Aeneaksen poika Ascanius perusti Alba Longan 1100-luvulla eaa, legendojen mukaan. Albanolaiset perustivat myös Rooman ja useita Latinan alueen nykyisitä asutustaajamistakin. Roomalaiset hajoittivat Alba Longan 600-luvulla eaa. Romuluksen ja Remuksen äidin isän kerrotaan olleen kuningas Alba Longassa.

Roomalainen Vergiliuksen mukaan Aeneias oli roomalaisten alkuisä vaikka hän oli troijalaisten vanhempien Afroditen ja Ankhiseen poika. Troija sijaisti nykysien Turkin aluella, Dardanellin salmen reunalla, mikä yhdistää Egeanmeren ja Marmaranmeren toisiinsa.

Mahdollisesti Aeneias oli seikkailunhaluinen ja läksi katselemaan ympärilleen, Vergiliuksen teorian mukaan, ja joutui Alba Longaan.

Monet roomalaiset aatelissuvut kuten Gens Julia väittävät olevansa Ascaniuksen sukua. Julius Caesar korosti arvovaltaista alkupeäänsä kuulumalla Aeneaksen sukuun. Aeneas esiintyy aikaisemmin jo Homeroksen Ilias eepoksessa.


Bartolomeo Pinellin kuvaus:
 Aeneas kohtaa Tavere jumalan (=Teveren/Tiberin joki)

Alba Longan kuninkaat hallitsivat Roomaa muinaisesta Alba Longan kaupungista käsin. Muinaisen Rooman myyttisessä perinteessä on 400 vuoden aikaväli Aeneasin asutuksen Italiassa ja Romuluksen perustaman Rooman välillä.


Italian ehkä kaunein järvi, Lago Albano ja Monte Cavon vuorenhuippu vasemmalla. Paavien 'kesähuvila' Palazzo Pontifico Castel Candolfossa seisoo tuossa etualalla.

Monte Cavo on entinen tulivuori, mikä on melkein kilometrin korkea, oli alueen pyhä vuori aikoinaan. Samalla alueella sijaitsi toinen historiallinen paikkakunta Tusculum, mikä on vielä nykyäänkin argeologien kiinnostuksen kohteena.

Hieman etelänpänä sijaitsee Frascatin paikkakunta mikä on vilkas pieni moderni kaupunki. Frascati on kuuluisa valkoviineistään. Alue on entistä tulivuorialuetta ja siinä maaperässä kasvaa viinimarjoja, joista valmistuu erittäin maukasta viiniä. Myös alueen mansikat ovat kuulusia.

Aluetta asutti 500-300-luvuilla eaa latinalaiset joita roomalaiset nimittivät nimellä albanus mons. Alba Longalaiset olivat latinalaisia. Monte Cavon huipulla sijaitsi Jupiterille pyhitetty temppeli jossa latinalaiset konsulit juhlivat huhtikuussa latinalaisia festivaaleja. Festivaaleja pidettiin vielä 300-luvulle jaa saakka. Via Triumphalis oli tie nimeltään, mikä johti huipulle. Tie on nähtävissä vieläkin nimellä Via Trionfale, mikä on 11 kilometriä pitkä tien pätkä. 

Varhaislatinalaisia kansanheimoja oli kolmekymmentä, ja ne muodostivat itsenäisiä kaupungintapaisia kyläkuntia. Latinalaisten myyttinen keskus oli Lavinia, jossa tarun mukaan kuningas Latinus oli ollut vastaanottamassa Troijasta palaavaa Aineiasta. Uskonnollinen kulttikeskus oli kuitenkin Albavuorella. Roomalaiset tuhosivat Alba Longan 600-luvulla eaa.

Rooman historian isä Quintus Fabius Pictor kertoi kolmannen vuosisadan lopulla eaa. että roomalaiset polveutuivat Aeneasista poikansa Ascaniusin, Alba Longan perustajan kautta.


Ainakin kaksi tulivuorenpurkausta Alba Longan alueella on  päivitetty, toinen 35000 ja toinen 41000 vuotta sitten. Nykyään alueella on tuntuvaa maanpinnan tärinää, lieviä maanjäristyksiä, joka johtuu että magmasäiliö  maan pinnan alla liikehtii noin 5-6 kilometrin syvyydessä. Maanpinnalle pihisee kaasuja jatkuvalla syötöllä ja maa tärisee melkein päivittäin. Vulkaaninen aktivitetti aiheuttaa suuren uhkan Rooman kaupungille, mikä sijaitsee vain noin 20 kilometrin päässä ydinalueesta.

Maa päästää suuria määriä hiilidioksiidia aika ajoittain. Vuonna 1999 kuoli 29 lehmää ja kahdeksan lammasta vuonna 2001, kun mitattu hiilidioksiidipurkaus oli aivan liian korkea.

Albanojärvi on entinen tulivuoren kraateri josta kehittyi tulivuoren purkauksen jälkeen syvä järvi. Alueella on toinenkin pienempi caldera, Lago di Nemi. 


Lago  di Nemi


Lago  di Nemi ja Nemin ihastuttava kylä järven yläpuolella. Nemistä on mahtavat näköalat järvelle. Nemi on kuulu vihanneksistaan ja etenkin mansikoistaan. Joka kesä vietetään mansikkafestivaalit kylässä.  Suosittelen  vierailua Nemissä!


Palazzo Ponteficio, Paavin kesäpalatsi

Castel Gandolfo sijaitsee Albano järven vieressä kukkulalla. Se on ehdottomasti alueen suosituin turistikohde. Castel Gandolfossa on Paavilla oma kesäasuntonsa jossa useimmat paavit ovat viettäneet kesäänsä. 


George W Busch presidettikaudellaan  ja hänen vaimonsa Laura vierailivat joka kesä kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Roomassa ja näköjään ovat saaneet käydä myös Castel Gandolfossa Paavin kesäasunnolla. Koko Rooman liikenne pantiin pysähdyksiin George W Buschin vieraulun ajaksi. Jopa viemäreiden kannetkin kaduilla hitsattiin kiinni, ettei vaan yksikään terroristi satu piilottelemaan viemäreissä. Kaupungin yllä lensi monet kymmenet helikopterit, mistä käsin vartioitiin kaupunkia ilmasta.

Albano Lazialen kuntaa pidetään Alba Longan sijainti paikkana. Suosittelen lomakohteeksi, sillä  täällä on paljon koettavaa ja nähtävää ja sääkin paras mahdollinen. Kesällä ei lämpötilat juuri koskaan nouse yli +28 asteen.


Castel Gandolfo on myös ihastuttava taajama, josta on hienot näköalat Albano järvelle. Kesäaikaan täällä on melko viileää verrattuna Roomaan.

Muita milenkiintosia paikkauntia alueella ovat Albano Laziale, Grottaferrata, Rocca di Papa, Marino, Monte Compatri, Rocca Priora, Artena, Lariano, Velletri ja Ariccia

Rooman toinen lentokenttä Ciampino sijaitsee vain muutama kilometri pohjoiseen Albano järvestä.