perjantai 6. joulukuuta 2013

Joulu Roomassa, Natale a Roma


Buon Natale!


Pyhän Pietarin basilika

Vatikaanin joulukonsertti oli ensimmäisen kerran vuonna 1993 ja se pidettiin alkuvuosina Vatikaanin Aula Paolo VI:ssa. Vuodesta 2006 on joulukosertti ollut kiertävä, ensin Monte Carlossa, sen jälkeen kahtena vuotena Veronassa. Vuonna 2009 Cataniassa, 2010 Maltalla ja vuonna 2011 konsertii palasi takaisin Roomaan. Tällä kertaa konsertti pidettiin Roma all'Aurotorium Consiliazione'ssa. 

Viime vuonna konsertti pidettiin myös Auditoriumilla ja se lähetettiin jouluaattona TV:ssä  kanavalla Rai 2. Tämän vuoden joulukonsertti pidetään jolukuun 7. kello 19.00 Auditoriumilla.


Joulukonserttia valmistellaan yllä olevassa You Tube pätkässä ja näytetään pätkiä aikaisemmista joulukonserteista.Kuten huomaatte niin ei Vatikaanikaan ole voinut välttyä komersialismilta.
  
Erityisesti kutsutuille (roomalaisia ja eurooppalaisia julkkiksia) Vatikaanin juhlavieraille tarjotaan konsertin jälkeen upeat päivälliset jossa on mukana joukko kardinaaleja. Luultavasti tänä vuonna ei enää tarjoilla päivällisiä, jos uusi paavi saa siitä määrätä.

Tämä Auditorium Conciliazione, Vatikaanin kokoushalli, sijaitsee Via delle Concilazione 4, aivan Pyhän Pietarin torin edustalla. Tämä vuoden ohjelmistosta täällä.

Tässä isossa hallissa pidetään muitakin Vatikaanin kaikille avoimia konsertteja. Hallissa pidetään myös näyttelyjä sun muuta ja pääsyliput voi ostaa netistä. Tuossa kirjoitin että kaikille avoimia konsertteja sillä Vatikaanissa on oma konserttisalinsa paaville ja kardinaaleille sekä Vatikaanin henkilökunnalle. Onpa jopa oma poikakuorokin.

Vatikaanissa on toinenkin iso kongressihalli, jonka salissa, Aula Paolo VI, paavi tapaa keskiviikkoisin erityisen luvan saaneita henkilöitä ja pitää esirukouksen useammalla kielellä. Tilaisuus, tai osa siitä, televisioidaan ja näyteään Vatikaanin TV:ssä. 

Nyt eilen keskiviikkona 4.12 sai tapaamisen tulla englantilaisia, tanskalaisia, australialaisia ja amerikkalaisia, jotka olivat anoneet lupakirjeen. Tässä video siitä. Ensin paavi tapaa kaikkia torille saapuneita ja sen jälkeen heitä jotka ovat saaanet erikoisluvan. Huomatkaa että nykyinen paavi Franciscus kävelee torilla eikä aja turvallisuusautossa. Torilla kuitenkin pitää järjestystä Italian poliisit, jotka huomauttivat paaville jo ensimmäisellä viikolla ettei hän saisi lähteä kävelemään kaduille, niin kuin hän teki heti paavin viran alkuviikoilla.

Suomenkielisille oli kerran vuodessa aikaisemmin tapaaminen. Nyt ei taida olla enää sitäkään. Ei riitä halukkaita tarpeeksi...

Jotta tähän hallissa pidettävään yhteistilaisuuteen pääsee mukaan on etukäteen hankittava sellainen ns keltainen pääsylippu Vatikaanin konttorista. Mitään muita vaatimuksia ei ole. Samoin on tämän joulukosertinkin kanssa. Torillehan pääsee kuka vaan ja nykyään keksiviikkoisin ja sunnuntaisin on tori tipaten täynnä väkeä. Keksiviikkona paavi saapuu siinä kello 10.45 aikoihin torille.

Viimevuoden joulumessu täällä. Videossa näytetään Pietarin basilikan kupolia, kattoa ja kirkkosalia. Erittäin hieno video.

Vatikaanin seimiasetelma tulee tänä vuonna Napolista ja joulukuusen on lahjoittanut saksalainen Waldmunchenin kylä. Kuusi asetetaan Pyhän Pietarin torille 6. joulukuuta.

Atac Julen 2012 Rom Via del Corso

Via del Corson yllä on aina jonkinlainen valomeri joulun aikaan. Osa paikkallisbusseista ja raitiovaunuista on joulukoristeltu. Coca Cola markkinoi juomiaan Roomassa joka joulu ja he tapitsoivat muutamia raitovaunuja kokonaan Coca Cola mainosten sisään. Vasta aivan viime vuosina on joulukoristelua alkanut esiintyä jonkin verran Roomassakin mutta Roomassa ei ole paljoakaan joulukoristelua verrattuna muiden maiden suurkaupunkeihin. Rooma on muutenkin hyvin valaistu vuodet ympäri, ja vuorokaudet ympäri. Katujen varsila valoheittäjät valaisevat rakennusten seiniä, varsinkin suurimpien katujen varsilla.

Kun kapunki valaisee kadut ja torit jouluvalaistuksilla niin se on roomalaisille lapsille vuoden suuri tapahtuma päästä katsomaan jouluvalaistuksia. Isät taluttaa kädestä pitäen lapsiaan pitkin katuja ja toreja ja lapset huutavat riemusta. Lapset huutavat innoissaan ja riemuissaan nähdessään valaistukset ja myyntikojuissa myytävät jolukoristeet ja makeiset. 

Roomalaiset lapset eivät nimittin pääse kaupungille muuten juuri koskaan. Lapset elävät melko eristettyä elämää kotona, koulussa ja esikoulussa ja heidät ajetaan kouluun autolla, mopolla, skootterilla tai polkupyörällä ja haetaan myös takaisin. Lapset pääsevät ulos vain vanhempiensa kanssa leikkipuistoon ehkä kerran viikossa tai kaksi. Roomassa on aivan tavallista että isä, äiti ja lapsi kulkee samalla vespalla tai skootterilla, jolloin lapsi isuu vanhempiensa välissä, usein äiti ja lapsi ilman suojakypärää.



Turistien kannalta Rooma on rauhallinen paikka viettää joulua. Kaupunki on valaistu aivan erikoisella tavalla valonheittimillä öisinkin, joten täällä voi kaikessa rauhassa kävellä yölläkin. Rooman voi aivan hyvin turistit tulla joulun aikaan. Jouluaatto on tavallien työpäivä ja kaupat ja ravintolat avoinna. Vasta myöhemmin päivälisen aikoihin siinä kello 21 kaupunki alkaa hiljentymään, kuten aina muinakin päivinä samaan aikaan. Joulupäivänä saatta olla hieman vaikeanpaa löytää avointa ruokapaikkaa mutta ei se ole mitenkään mahodottomuus. 

Muutkin paikat ovat suurelta osin suljettuja mutta useimpiin kirkkoihin pääsee pitkin päivää sisää ja joihinkin museoihinkin. Roomalaisilla onkin tapana kierrellä kirkoissa katsomassa jouluseimiasetelmia. Italialaiset eivät vietä joulua niin surumielisesti ja vakavasti kuin luulisi, vaan he pitää hauska ja rentoutuu. Saksalaiset, amerikkalaiset, englantilaiset ja ranskalaiset ovat ahkeria Roomassa kävijöitä jolunkin aikaan.

Jotkut ravintolat tarjoavat joulupäivinä joululounaan tai joulubrunchin tai päivällisen, jotka on varattava etukäteen. Ruokapöytävaraus jouluaatoksi ja uudeksi vuodeksi on hyvä tehdä ajoissa. Hyvänä apuna siihen on Tripadsvisorin nettisivut, joilta voi tehdä myös pöytävaruksen. Joluaattoiltana lakkaa paikalliliikenne kulkemasta kello 21.00,  joten ravintolasta on pakko ottaa joko taksi tai kävellä hotelliin. Isommat hotelli järjestää jouluruokailua asiakkailleen. 

Ruokatavarmyymälät ovat avoinna melko myöhään joluaattoiltana joten ainahan sitä voi ostaa herkkuja myymälästä ja sieltä saa juomiakin samalla kertaa. Niitä  voi nautiskella hotellihuoneessa. Jos hotelli huoneessa on televisio niin televiosta näytetään joulumessu myöhään illalla Vatikaanista suorana lähetyksenä. Mikäpä sen mukvanpaa kuin yöpuvussa istua sängyllä ja nauttia joulunvietosta.


Tässä entien Rooman kunnanjohtaja osallistuu hyväntekeväisyystilauuteen ja hän tervehtii ja juttelee jokaisen kanssa. Italialaisiile on niin tärkeää että jokaista huomioidaan,vaikka parikin minuuttia. Italialaiset näyttelijät ja tv-peroonallisuudet ja julkkikset ovat myös mukana vapaaehtoisesti, sekä useat kardinaalit ja papit.

Katollisen kirkon perinteiden mukaaan joulu on hyväntekeväisyyden päivä ennen kaikkea. Caritas tarkoittaa juuri toisista välittämistä ja huolenpitoa, huomiota. Joulu on rakkauden ja empatian juhla. Joten Roomassa järjestetään monia kymmeniä suuria kokoontumisia joissa tarjotaan lämmin ateria jälkiruokineen ja joissakin paikoissa saa lapset, joissakin jopa kaikki jonkinlaisen joululahjan. Roomalaiset lahjoittavat tavaraa jo ennen joulua hyväntekeväisyysjärjetöille jaettaviksi joululahjoiksi. Rooman kunnalla on tapana muistuttaa siitä. Ihan tarpeellista ja hyväkuntoista tavaraa yleensä. Vaikka villasukat tai käsineet. Pikulapset ehkä saavat nallen tai nuken tai vastaavaa.

Lapsuudenkoiddani oli tämä perinneettä joka jouluatto mentiin muutamiin lapsiperheisiin ja vietiin äidin leipomia piparkakkuja ja pullaa. Pakettiin pantiin paketti kahvia, appelsiinejä ja minulta pineksi käyneitä asusteita ja kenkiä. Äiti lähetti aina minut viemään paketteja. Enhän minä niitä paljoa edes ehtinyt käyttämään koska äiti osti jakuvasti uusia vaatteita. Viimeistä muotia. Yhdessä äidin kanssa sovitin niitä ja sain aina sanoa oman mielipiteeni, päätöksen teki kuitnekin äiti. Olin täysin tietoinen siitä että olin hieman tavallista etuoikeutetumpi, mutta en pilalle lellitty. Roomassakin ollessa osallistuin volontäärinä kirkolliseen hyväntekeväisyyteen Sant'Egidon kirkon järjestössä.

Köyhille ja kodittomille tarjotaan Roomassa myös joululounas monien kirkkojen toimesta. Ennen joulua on keräyksiä joihin voi lahjoittaa kaikkea ihan tavallista tavaraa jota kodittomat ja köyhät tarvitsevat. Näitä sitten jaetaan kirkkojen jouluruokailun yhteydessä. Sant'Egidion kirkko toimii mm järejstäjänä. Trasteveressä katetaan Santa Maria Trasteveren kirkkosaliin pitkät pöydät liinoinen ja tarjoillaan joululounas köyhille ja kodittomille.

Ruokaa jaetaan myös vanhainkoteihin, lastenkoteihin, vankiloihin, maahanmuuttajien asuntoloihin, sairaalohin ja kadulla kulkevillekin. Luostareihin ei tarvitsee jakaa ruokaa, sillä heidän talous on hyvässä kunnossa ja heillä on varaa jakaa ruokaa muillekin. Päivittäin kodittomat tulee kaduilta luostareihin pyytämään ruokaa ja saavat usein pari leipäpalaa ja pari juustokuutiota, yhdellä kertaa. On joitkain kirkkoja joiden tiloissa saa lautasellisen soppaa ja pari palaa leipää Rooman kunnan kustannuksella. Italialaiset ovat keksineet hyväntekeväisyyden, caritas, ja he ovatkin siinä mestareita. 


Santa Maria in Trasteveren basilika joluaattona

Roomassa ei panna paljoakaan painoa pyhäpäiville vaan kaupat, myymälät, kahvilat ja ravintolat ovat yleensä avoinna paitsi ei  kaikki pienimmät putiikit, koska omistajat haluavt pitää hieman vapaata. Jouaattona ovat kaupat ja museot vaoinna Krkot ovat yleensä muuetnkin joka päivä avoinna. Jolupäivänä voi olal jo vaikeampi löytää avoimiaovia mutta täysin mahdotonta se ei ole.

Rooman joulu ei ole lainkaan niin vakava tapahtuma kuin suomalainen joulu on. Tunnelma Roomassa jouluna on mielestäni jollakin tavalla kevyt ja hieman romanttinenkin. Eipä silti, minä en ole edes käynyt Suomessa kuin pari kertaa neljäänkymmeneenkahteen vuoteen. Tukholmassa sen sijaan... Suomenkielikin on päässyt ruostumaan. Teen blogin aivan tarkoituksella suomeksi, vaikka joudunkin melko usein kääntymään sanakirjan puoleen. Mutta tässähän se harjaantuu...

Roomalaiset tilaa kauppilaaltaan kaikki tarvittavat ruuat valmiina ja kauppias toimittaa ne joluattoiltana kotiin. Aattohan on työpäivä Italiassa. Ei tarvitse kuin kattaa pöytä ja istahtaa nauttimaan pöydän antimista.


Tässä mainostaa saksalainen autofirmaa jouluvalaistuksessa




Colosseumin joulukuusi


Espanjalaisten portaiden joulukuusi 


Piazza Venezian joulukuusi ja jouluasetelma. Joulupukkihan se siinä poroineen...


Jouluseimi Pyhän Pietarin torilla




Piazza Venezian joulukuusi ja jouluasetelma on Rooman kunnan laittama. Rooman kunnnantalohan sijaitsee tuossa oikealla, Campidogliolla, Capitoliumin kukkulalla, josta Roomaa on hallittu jo 2766 vuotta.


 Piazza Navonalle laitetaan karuselli ja jolumarkkinakojuja.




La Befana on noita-akka joka lentää luudallaan 5. ja 6. päivän välisenä yönä tammikuussa ja laittaa makeisia lasten sukkiin. La Befana päättää joulun. La Befana toimittaa joulupukin virkaa roomalaisessa joulussa, vaikka hän tuleekin vasta jolun viimeisenä päivänä. Makeita ja värikkäitä makeisia jos lapsi on ollut kiltti ja mustia hiilenpaloja jos lapsi on ollut tuhma. Joulumarkkinoilta voi ostaa tarpeet, sukan ja makeisia, ja jopa niitä mustia hiilten palojakin. Tuskinpa monikaan vanhempi ostaa niitä "hiilenpaloja" lapsilleen. MUtta näytillä en ovat markkinakojuissa, jotta lapset saavat nähdä miltä ne näyttää.

Joulupukkia ei tule mutta nykyään useimmat lapset saavat silti joululahjan joulupäivänä. Ruokailu on tärkein aatonvietto huvitus. Syödään seitsemän sortin kalaa ja paljon kakkuja, leivonnaisia, makeisia ja nautitaan tuntikaudet pöydän antimista. Sen jäkkeen kiiruhdetaan kello kymmeneksi kirkkoon joulumessuun. Uskallanpa väittää että suurin osa joulumessussa olevista aikuisista on enempi tai vähempi juovuksissa. Ja kaikilla on ilmavaivoja syöpöttelyn ja juopottelun takia. Joulupäivää vietetään kotona perheen kanssa, esimerkiksi pelaten pelejä ja käydään kierros kirkoissa katselemassa jouluseimiasetelmia. Joulupäivänä onkin sitten jo sallittua syödä lihaakin. Jos vain mahdollista niin isovanhemmat haetaan lapsiperheisiin viettämään joulua joulupäivänä.

Nikola från 1294.jpg

San Nicola di Bari (280-343)

Babbo di Natale, joulupukki San Nicola dei Bari, Pyhä Nikolaus, joka syntyi ja on haudattu omaan kirkkoonsa Barin kaupunkiin. Hän toimi Myran (nykyisessä Turkissa) arkkipiispana. Pyhä Nikolaus on toiminut esimerkkinä ja mallina joulupukille. Esimerkiksi hollantilainen joulupukki muistuttaakin paljon enempi Pyhää Nikolausta kuin meidän joulupukkia.


Roomassa pidetään päivittäin ties kuinka monta  konserttia ja joulun aikaan tavallista enempi. Konserttien lisäksi on tarjolla teatteria, joulumarkkinoita näyttelyitä jne.


Aventinon kaupunginosan oma kuoro esiintyy joulunalla usemmankin kerran.

Lapsille on omat jolukonserttinsa ja  teatterinsa.


Piazza Navonan perinteiset joulumarkkinat avataan jo 25. marraskuuta ja jatkuu 6. tammikuuta saakka. Markkinoilla on  karnevaalitunnelma.

Italiassa on erilaisia jouluruokaperinteitä johtuen siitä että Italia on nuori yhteisenä valtiona. Kahdellakymmenellä regionella ja jopa paikkakunnillakin on omia ruuokaperinteitään. Jokaisella kylällä on oma elämäsä, tapansa, kielensä ja perinteensä. Melko samoin se on Ruotsissakin.

Italialaisilla ei ole helppoa tulla toimen keskenään toisten kyläläisten kanssa. Italialaiset ovat pitkävihaisia, eivätkä ihan helpolla luovuta. He haastaa naapurinsa oikeuteen jos naapuri ei osaa olla kohtelias. 

Ruotsissa on päinvastoin. Ruotsissa ei kinata asioista eikä tavoista tai perinteistä, vaan ymmärretään toistensa erilaisuus.

Mutta joluattona syödään usemassa paikssa seitsemän sortin kalaa, jopa lipeäkalaaakin.Italialaiset eivät syö liha aattoina. Italialaiset syö torstaisin turskaa. Italia onkin norjalaisen turskan suurin ostaja maa. Graavinlohenkin tuntee italialaiset ja sitä voi saada jopa ravintoloistakin. Joulupöydässä on niin monen sortin pientä purtavaa, jotta siitä löytyy aivan varmasti jokaiselle jotain. Joulupydässä istutaan tunti tolkulla. Italialaiset kesksutelvat mielellään ruuasta, kehuvat ja moittivat, eikä ole mikään mahdottomuus etteikö nonna suutu jos joku arvotelee hänen lasagneaan. Ruokailu saatta päättyä huutoon ja riitaan. 


Panettone falso, moderni muunnelma panettonesta ja nuo tähdet ovat kaiketi italialainen piparkakkuversio, panpepato di natale romano...

Roomalaiset ovat todellisia herkkusuita. Roomasta löytyy pasticceria, konditoria, melkein joka kadunkulmalta. Makeita leivonnaisia syödään jo aamukahvin kanssa. Jokaisella suuremmalla paikkaunnalla Italiassa on omat erikoisuutensa kuten panettone Milanossa,  babà Napolissa, pandoro Veranossa jne. Italialaiset ja etenkin roomalaiset syövät tonneittain jäätelöä ympäri vuodet. Hienot herratkin seisoskelevat jalkakäytävillä ja toreilla ja nauttivat  kaikessa rauhassa jäätelöstään. 

Pampepato tai panpepato, piparikakkuja, josta on useita eri muunnelmia riippuen missä päin Italiaa ne on tehty. Roomassa on omansa panpepato romana, joka näyttää paremminkin leivokselta. Panpepato on erityisesti umbrialainen ja emilia-romagnalainen tuote ja  sitä esiintyy myös Laziossa ja Toskanssa.


Pasticceria Andreotti, Via Ostiense 54

Normaalisti roomalaisten aamiaiseen kuuluu cornetto, voisarvi, jonka roomalaiset syövät  myös aina yöllä tai aikaisin aamulla juhlimisen jälkeen, ennenkuin palaavat kotiin. Ja silloin cornettoon laitetaan paljon kermavaahtoa, suklaata tai vaniljakastiketta väliin. 

Yksi Rooman suosituimmista cornetterioista on L'Antica Cornetteria, Via Labicana 78, siis Colosseumin lähellä. Tämä cornetteria on aivoinna läpi yön ja heidän kahvinsa on erinomaisen hyvää. Saa siellä muutakin syötävää ja juotavaa kuin vain cornettoja ja kahvia.

Toinen aivan mahtava cornetteria löytyy Vatikaanin läheltä, Ottavianon metroaseman läheltä, Via Barletta 27. Tämä konditoria on nimeltään Dolce Maniera ja heillä on tarjolla joka lähtöön makeaa jokaiseen makuun. Käykääpäs katsastamasta ja suosittelen vaikka jäätelöä tai miksi ei täytettyä cornettoa. Mahtavia voileipiä tuoreesta  juuri leivotusta leivästä. On kaiketi avoinna kaikkina päivinä melkein kellon ympäri.

File:Panettone vero.jpg

Panettone vero, se oikea Panettone, tyypillinen milanolainen joulukakku


Joulukoristelu ja -valaistus saa aina paljon roomalaisia, Via Condotti, Via del Corsolle ja Piazza Navonalle.


Näkymä Espanjalaisten portiaden yläpäästä Via Condottille


Jouluinen Coca Cola raitiovaunu

 

Via dei Condotti jouluvalaistuskessaan


Santa Maria  degli Angeli e dei Martirin kirkon urkukonsertit ovat suosittuja, varskin joulun alla.

Useimmissa suuremmissa kirkoissa on joulun alla joulukonsertteja aivan ilamaiseksi. Jos kiinnnostaa niin kannattaa katsoa ohjelmistoa kirkkojen vestibuleista. Jouluseimi asetelman laittaa nykyään useimmat kirkot kirkkosaliin, heti uloskäynnin viereen. 

Kirkkojen vestibuleista mennään oikeanpuoleisesta ovesta sisään kirkkosaliin ja tullaan vasemmanapuoeleisesta ovesta ulos. Tämä on sääntö on useimmissa roomalaisissa kirkoissa. Aquasantiere, kastevesiastia, seisoo kirkkosalissa näitten kahden oven välimaastossa. Nykyään astioissa ei ole vettä lainkaan.