torstai 23. heinäkuuta 2009

Pratin kaupunginosa


Pratin kaupunginosa, Roesler Franzin maalaus noin vuonna 1880

Rooman valtakunnan aikana alue koostui pääasiassa viinitarhoista ja pensaista ja sai nimen Horti Domitii, jonka omisti Domitianuksen vaimo Domitia Longina. Alue kutsuttiin myöhemmin myös Prata Neronikseksi ja keskiajalla se tunnettiin nimellä Prata Sancti Petri (Pietarin kenttä) viitaten läheiseen basilikaan.

Rakennustöiden aikana alueelle kuljetettiin suuri määrä maaperää ja täytettä korkeuseron luomiseksi ja uuden kaupunginosan suojelemiseksi aiemmin hyvin yleisiltä Teveren-joen tulvilta. Koska käytetty maaperä oli pääosin savea, uudet rakennukset tarvitsivat usein stabilointityötä, ja oikeuspalatsi jouduttiin vahvistamaan useaan otteeseen, jotta se ei romahtaisi kokonsa vuoksi.


Rione Prati XXII, Pratin kaupunginosa

Antiikin ajalla tällä alueella nimeltä Ager Vaticanus viljeltiin viiniä ja osa alueesta oli niittyä, jossa oli lampaita ja lehmiä laitumella. Nimitys Vaticanus tulee alueen Vaticanus kukkulan nimestä, ei siis Vatikaanista, joka on nykyään valtio tällä samalla alueella.

1800-luvun lopulla Italian yhdistymisen jälkeen rakennettu Prati on yksi harvoista esimerkkeistä järkevästä kaupunkisuunnittelusta Roomassa. Pratissa on leveät kadut, mutta se ei näytä auttavan liikennettä, joka on usein kaoottista. Runsaasti ruoka- ja vaatekauppoja, Via Trionfalella myydään ruokaa ja Via Cola di Rienzolla vaatteita. 

Prati tarjoaa laajan valikoiman nähtävyyksiä ravintoloista elokuvateattereihin ja yökerhoihin. Se on lähellä Pyhän Pietarin kirkkoa eikä kaukana kaupungin historiallisesta keskustasta. Julkinen liikenne on hyvä (sekä bussit että metro) ja se on hyvä ratkaisu niille, jotka haluavat olla lähellä Rooman keskustaa, mutta joilla ei ole varaa vuokrata historiallisessa keskustassa.


Vatikaanin kukkula, maalaus 1600-luvulta

Etruskit asuivat tällä Pratin alueella aikoinaan ja he antoivat kukkulalle nimeksi Vaticanus. Vaticanuksen kukkula oli osa harjua, joka läksi Monte Mariosta, kulki Vatikaanin kautta Janiculumiin, nykyiseen Gianicoloon. Harju on vieläkin jäljellä, ainakin osittain, ja sen päällä kulkee Rooman läntinen kapupunginmuuri, Mura Aurelie. 

Vatikaani sijaitsee vieläkin kukkulalla riippuen miltä suunnalta sitä lähestyy. Aluetta kutsuttiin siihen aikaan nimellä Horti di Domizia, siis Domizian puutarha. Domizia Longina (53-128 jaa) oli roomalainen kuningatar, keisari Domitianuksen vaimo.

Vatikaanin basilikaa alettiin rakentamaan neljännellä vuosisadalla Vatikaanin necropolin päälle.

Keskiajalla aluetta alettiin kutsuman nimellä Prati di San Pietro. Nykyään alueella asuu noin 20000 asukasta. Asunnot ovat suht koht isoja, ensiluokkaisia ja kalliita paraatihuoneistoja. Alueelle alettiin rakentamaan vasta 1800-luvun lopulla. Italian kuningaskunnan ajalla alueella asusti valtion virkamiehiä. Virkamiesperheitä asuu varmaan vieläkin alueella. Yksi ja toinen Vatikaanin kardinaaleista omistaa asunnon Pratissa. Asuinalueena siisti mutta hieman yksitoikkoinen. Saman tyyppnen asuinalue kuin Teveren joen itärannalla sijaitsevat  Campo Marzio ja Flaminion kaupunginosat.


Via di Porta Angelica ja Viale dei Bastioni di Michelangelon kadut kulkee Vatiaanin muurin kuvetta ja päästyy Viale Vaticanolle, ja sen varressa sijaitsee Vatikaanin museo. Museoon on Pyhän Pietarin torilta noin 740 metriä.


 Ponte Cavourin silta

Ensimmäiset asuinrakennukset rakennettiin Teveren joen rantaan, Lungotevere dei Mellinin varteen. Nykyään tässä kohtaa kulkee tupla-Lungotevere, nimittäin Lungotevere dei Prati rakennettiin siihen viereen jälkeenpäin kun haluttiin leventää katua ja silti tässä on tungokseen asti liikennettä. Tällä alueella sijaitsee hotelli hotellin vieressä ja runsaasti ravintoloja. Huoneistot joita myydään ja vuokrataan tämän kadun varrella ovat isoja ja kalliita.

Lungotevere Mellini jatkuu sitten Lungotevere Pratian eteenpäin ja edelleen Lungotevre Castellon nimellä Castel Sant'Angelon edutalle saakka. Pratissa liikenne tällä rantakadulla on valtava joten kävelijöiden kannattaavälttää rantakatuja ja kulkea rauhallisia sivukatuja. 

Ponte Cavourin siltaa pitkin pääsee Campo Marzion kaupungin osasta ja Espnjalaisten portaiden luota kätevästi Pratiin ja Vatikaaniin. Bussi 492 on yksi minun suosikki bussejani, jota olen käyttänyt paljon, ja se ajaa Ponte Cavourin sillan ylitse. Sillä pääsee mukavasti koko kaupungin laidasta laitaan keskikaupungin kautta.

File:IPratiDiCastelloByRoeslerFranz.jpg

Prati, Roesler Franzin maalaus noin vuonna 1880


Piazza Cavour

Torin alla on suuri autoparkki!


 Piazza Cavour

Kaunis pieni puistoalue joka sijaitsee Castel San Angelon linnakkeen ja Palazzo di Giustizian oikeuspalatsin kupeessa. Castel San Angelo kuuluu Borgon kaupunginosaan, vaikka sen omistaa Vatikaani. 

Patsas torin keskellä esittää kreivi Camillo Cavouria joka eli 1800-luvulla. Hän oli kyvykäs monitoimimies. Hänestä tuli yhdistyneen Italian ensimmäinen pääministeri vuonna 1861. Syntyään Camillo Cavour oli sardinialainen ja hänen sukunsa kuului Sardinian kuningaskunnan ylimystöön.  Camillo Cavour oli tärkeä henkilö Italian yhdistämisprosessissa, Il Risorgimento.

Torin kulmalta Via Crecenzion puolelta lähtee bussi Fiumicinon lentoknetälle. (Terminin rautatieaseman kupeesta lähtee useitakin busseja lentokentille.) Piazza Cavourin reunalta (Piazza Adrianon suunnalta) löytyy myös poliisiasema ja pankki ja bankkiautomaatti. Torin reunalta löytyy myös posti, Taxipysäkki, Shuttelbussi, voiliepäkauppa Panino Giusto, kahvila Camillo B...

Via Ciceronen kadulta ja Vittoria Colonnan kadulta löytyy bussipysäkki missä psyähtyy monta bussia, 70, 81, 87, 100, 492, 990 ja pari yöbussiakin.

Minulla oli vakiopenkki aikoinaan siinä Via Vittoria Colonna kadun alkupäässä, Apteekin edustalla. Apteekki oli avoinna yötä päivää. Nykyään apteekki on siitynyt korttelin välin eteenpäin Via Federico Cesin kadulle. Italiassa on  erittäin yleistä että lääkärit omistaa apteekit, sillä lääkäreiden palkat ovat kehnoja Italiassa. Tämän apteekin omistaa tohtori Roberto Riservato. Italialaisissa apteekeissa myydään vaikka mitä, jopa kenkiä ja asusteitakin, puhumattakaan kauneudenhoitoaineista.


Taustalla näkyy Valdesen kirkko

Piazza Cavourin kautta kulkee monen monta bussia. Via Ciceronen varrella on toinen pysäkeistä, jossa pysähtyy monta bussia. MM bussi 492, joka on minun yksi lempibusseistani kulkee tästä torin ohitse. Bussi kulkee mukvasti keskustan lävitse Cipron metroasemalta Tiburtinan rautatieasemalle, josta lähtee junien lisäksi pitkänmatkan bussit ympäri Italiaa ja Eurooppaakin.


Piazza Cavour


 Valdese kirkko, Piazza Cavour


Valdesen kirkko on evankelisluteraani kirkko, joka kuuluu Valdeesi-järjestölle. Järjestö on ikivanha kristitty kirkkokunta, eräänlainen hertätysseura. Kirkossa pidetään usein konsertteja. Kirkon vieressä sijaitsee Valdeesien omistama hotelli josta voi vuokrata huoneen.


Hotelli Valdese, Via Alessandro Farnese 18

Hotelli ei siis sijaitse Piazza Cavourin torin reunalla, vaan hieman pohjoisempana lähellä Lepanton metroasemaa.  Mutta Valdesen kirkko seisoo Piazza Cavuourin reunalla, Täällä asustelee enimmäkseen amerikkalaisia turisteja.


File:Roma Ponte Umberto I.jpg

Ponte Umberto I

Umberton siltaa pitkin pääsee Teveren joen yli suoraan Oikeuspalatsin eteen. Silta on saanut niemensä Italian kuninkaan Umberto I:n mukaan. Silta kulkee Pratin ja Ponte kaupunginosien välillä, Teveren joen ylitse. Tiiberin joki on italiaksi nimeltään Tevere. Trastevere tarkoittaa tras-Tevere, Teveren joen tosiella puolella.



 Palazzo di Giustizia/Korkein oikeus

Giustiziaa ei voi olla huomaamatta sillä se sijaitsee aivan Teveren joen rannalla, suoraan Umberto I:n sillan toisessa päädyssä. Guglielmo Calderini Perugiasta toimi arkkitehtinä ja rakennus valmistui vuonna 1889-1911. Se peruskorjattiin vuonna 1970. Rakennus on valtava, 170 m x 155 m. Kymmenen suurta tunnetun henkilön patsasta koristaa rakennuksen edustaa.


Omasta mielestäni tämä rakennus on grotesk/irvottava. Mutta rakennus rakennettiin natsismin syntyajoilla.

Piazza Cavourin ja Lungoteveren vallien välissä sijaitseva Oikeuspalatsi tunnetaan roomalaisten nimellä Palazzaccio. Perugian arkkitehti Guglielmo Calderinin suunnittelema rakennus oli yksi suurimmista Rooman rakennusprojekteista 1800-luvun lopulla. Sitä kunnostettiin laajasti 1970-luvulla, koska sen perustukset upposivat alla olevaan tulvamaahan. Pratissa sijaitsevat myös siviilituomioistuimet Via Giulio Cesarella ja rikostuomioistuimet Piazzale degli Eroilla.


Kaksi samanlaista suihkulähdettä molemmin puolin Palazzo di Giustizian edustalla Piazza Cavourin puolella. Palatsin julkisivun edessä Piazza dei Tribunalin puolella seisoo valtava määrä tunnettujen italialaisten henkilöiden patsaita. Kansallisylpeys teetättää monelasia asioita. Ruotsissa kansallisaate on onneksi täysin pannassa. Se on synti.


Piazza del Risorgimento on saanut nimensä Italian yhditymisestä (risorgimento), jolloin Italian valtio muodostui 1800-1900-lukujen vaihteessa. Mitään virallista päivämäärää tai vuotta ei ole, sillä yhdistyminen tapahtui pitemmällä ajalla, mutta joka tapauksessa Italian hallitus siirtyi virallisesti Roomaan heinäkuussa 1871. Paavi vetäytyi Vatikaaniin, josta tuli itsenäinen valtio vuonna 1929. Italia on siis valtiona melko nuori eurooppalainen valtio. 

Piazza del Risorgimento sijaitsee aivan Vatikaanin muurin kupeessa, melko lähellä Vatikaanin museon sisäänpääsyä. Tämä tori on yksi Rooman vilkkaimmista ja ikävimmistä. Tällä torilla vaihtaa moni roomaalainen bussia. Tälle torille tulee myös mahdoton määrä turisteja jotka ovat matkalla Vatikaaniin museoon. En vaan ymmärrä että miksi ei ole toria voitu kunnostaa ja tehdä siitä viihtyisenpää. Täysin käsittämätöntä.  


Turisteja... turisteja, kaikkialla turisteja

Piazza del Risorgimenton suuri tori on Pratin alueen liikenne keskus. Risorgimento tarkoittaa Italian yhdisymistä, Italain valtion syntyä. Piazza sijaitsee aivan Vatikannin muurin kupeessa. Täällä käy  muun muassa bussit 8123, 982...

Raitiovaunuliikenteestä on yritetty päästä eroon, mutta metroasemien rakentaminen on erittäin hankalaa Roomassa,  missä maan alla on metreittäin antiikin aikaista roinaa ja arvoesineitä.

Raitiovaunu 19L on ollut tominnassa vieläkin. Se kulkee  Risorgimento San Pietro-Gerani linjaa  kaupungin laitamien kautta. Henkilökohtaisesti tykkään ajella Rooman raitiovaunuilla ja juuri tämä linja 19 on antoisa kokemus. Saa istultaan katsella kauniita rakennuskia ja uljaita puita sekä elämän menoa 15 kilometrin matkalla, edestakainen matka siis 30 kilometriä. Halpaa sightseeing!


Piazza Risorgimento

Tästä on noin 300 metriä lähimmälle metroasemalle Ottaviano. Suunniteilla on ollut jo ainakin kymmenen vuotta rakentaa San Pietron metroasema juuri tälle torille, mutta se saattaa kestää vielä kauan ennen kuin se toteutetaan. Tarkoitus on jatkaa metrolinja C kulkevaksi Colosseumilta eteenpäin Piazza Venezian, Chiesa Nuovan, San Pietron, Risorgimenton ja Ottavianon kautta Clodio-Mazziniin. Näille suunnitelluille asemille kaivettiin jo kuopatkin aikoja sitten, mutta montut on peitetty ja asia jäi hautumaan. Törmättiin mahdottomaan määrään arkeologisia löytöjä maan alla ja rahatkin taisi loppua kesken.


Pratin kaupunginosssa sijaitsee jo kaksi metroasemaa, Lepanto ja Ottaviano.


Turistit kulkee (ja jonottaa) Vatikaanin muurin kuvetta Vatikaani Museoon, jonne on Pyhän Pietarin torilta kilometri matkaa. Kuvassa näkyvä jono on noin 180 metriä pitkä. Museoon on parasta ostaa sisäänpääsyliput etukäteen netistä, jolloin säästyy jonottamasta sisäänpääsyssä. Parasta on myös lukea opasta ja päättää jo etukäteen että minkä lenkin halluaa tehdä museossa. Museossa on lenkit merkattu erivärieilä lattuoihin. Useimmat tekevät sen lyhimmän. Jos sinne menee sisään "kylmiltään" ja  sitten alkaa hapuilla suuntaa niin siinä saattaa käydä niin että museosta ei ihan hevillä löydä ulos. Täällä olen aikaisemmin kertonut museosta.

Tämä Risorgimenton tori ei ole kovin suuri mutta ei myöskään Rooman viihtyisimpiä. Tori on valtavn laaja, melkein 200 metriä pitkä. Torilla on ainakin joinakin päivinä torimyyntiä ja torin ympärilllä sijaitsevilla kaduilla on mahdollisuus vaihtaa kulkuneuvoa tarpeen mukaan. Valtava määrä ihmisiä kulkee torin kautta päivittäin.  torin sivuilta löytyy palveuja ja usieta hotellejakin. Pratissa on luekmattomia halpoja ruokapaikkoja ja kahviloita, varsinkin Vatikaanin lähsitöllä.

Raitiovaunu 19:ta päätepysäkki on myös Risorgimenton torilla ja raitiovaunulla pääsee vaikka Piazza del Popololle ja Villa Giuliaan, Etruskimuseoon, Bioparcoon,Veranon ihanaakin ihanammalle hautsumaalle, San Lorenzon basilikaan ja Piazza San Giovannilel, jossa voi vaihta muihin raitiovaunuhuin, kuten Trastevreen kulkevaan numero kolmoseen. Huom! Tämä linja 3 on välillä ollut bussi ja vlillä raitiovaunu. 

Raitiovaunu numero 19 ajaa Viale della Milizieä pitkin, katu joka toimii Pratin kaupunginosan pohjoisrajana. Katu on nelikaistainen. Ajokaistojen välissä on kaksi raitiovaunukaistaa ja niille omat peronkinsa.Reunimmaisten ajokaistojen sisäreunoilla kulkee vielä molemmin puolin polkupyöräkaistat. Katua reunustaa ikivanhat korkeat puistolehmukset, jotka antaa varjoa. Onneksi tämä katu ei ole kovasti liikennöity.

Bussi 81 kulkee torilta kaupungin läpi Malatestaan saakka.



 Piazza del Risorgimento

Prati on vähemmän turistien tuntema alue. Pratissa ei ole keskiaikaisia kujia, eikä mukulakivikatuja, vaan piikkisuoria moderneja katuja, koska alue rakennettiin vuonna 1873 uuteen uskoon. 


 COIN Exelcior tavaratalo

Via Cola di Rienzo on Pratin on pääkatu, missä kaupankäynti on vilkasta. Katu saa alkunsa Piazza del Ricorgimentolta Vaikaanin kupeesta ja kulkee itäänpäin kohti Ponte Regina Margheritan siltaa/kuningatar Margheritan siltaa reilun kilometrin matkaa.


Mercato del'Unita, Piazza dell'Unita/Via Cola di  Rienzo 245 

Avoinna: 6.30-19.30

Klassinen perinteinen kapuppahalli, joita on useita vieläkin Roomassa. Roomalaiset rakastaa hallejaan. Tunnetuin ja suurin sijaitsee Esquilinon kaupunginosassa, Nuovo Mercato Esquilino, Vittorio Emanuelen metroasemalla. Täällä voi syödä vaikka lounaan tai aamiaispalan, ostaa välipalaa tai matkaevästä.


 Castronin herkkukauppa, Via di Cola Rienzo 196

Avoinna: 9.30-13.00 ja 15.30-20.00

Täällä on vaan juotava kahvit samalla kun tutkiskelee herkkukaupan hyllyjä. Erittäin suosittu kahvipaikka. Herkut ovat melko kalliiita mutta tuliaisiksi mukavia vietäviä.



Prati on hieman ikävä kapunginosa verrattuna keskustan kapeisiin ja jännittäviin sokkeloisiin kujiin. Täällä on viivottimella vedetty kadut kun aluetta suunniteltiin. Täällä on paljon konttoreja ja virastoja. Arkipäivinä törmää töissä käyviin, viikonloppuina muuttuu katukuva kun roomalaiset shoppalijat valloittaa alueen. Cola di Rienzo katu on shoppaulukatu. Katu on saanut nimensä roomalaisen aatelisherran ja senaattorin mukaan.

Tänne ei tulla katsomaan nähtävyyksiä, vaan tänne tullaan shoppailemaan. Hotelleja ja erinomaisia ravintoloita löytyy, sekä huoneistoja vuokrataan. Jäätelöbaareista saa ehkä Rooman parasta jäätelöä. 

Minulla ei ole juuri kokemusta Pratin ravintoloista. Täällä on ravintoloita ja ruokapaikkoja ihan jokaiseen makuun, siitä voidaan olla varmoja. On paljon pikaruokapaikkoja, voileipäkauppoja, street food ja pizzerioita, jotka ehkä sopivat turistien aikatauluun ja ehkä kukkarollekin parhaiten, eikä travitse pitää silmällä päivällisaikoja eikä varata pöytiä. 

Jos haluaa syödä erityisen gourmet päivällisen niin sekin löytyy, mutta silloin on parasta varata päytä ajoissa. Kannattaa melkein mennä hieman kauemmaksi Vatiikanista etsimään ruokapaikkaa. Esimerkiksi sillan ylitse Corso Vittorio Emmanuelle II:lle. Heti sillan jälkeen oikealla on The Meat Market niminen grilliravintola.


Antico Forno on nykyään nimeltään 
Forno Castel Sant'Angelo
luultavasti omistaja on vaihtunut

Oma ehdoton suosikki-ruokapaikkani Antico Forno ei sijaitse Pratissa vaan Regolan alueella, Teveren joen toisella puoella, Via del Banco Santo Spirito 44. Erittäin rauhallisen kadun varrella. Avoinna kello 9.00-20.00.

Ponte San Angelon sillalta suoraan Via Banco Santo Spirtion kadulle!


 Antico Forno/Forno Castel Sant'Angelo

Tätä paikkaa suosittelen. Tämä on leipomoketju, jolla on useitakin myymälöitä Roomassa. Se on avoinna aamusta aikaisin ilta myöhään joka päivä. Aivan ihana myymälä ja leipomo. Tämä Pontin alue on muutenkin mielestäni eritääin mukavaa aluetta monella tavalla. Mielummin asustelisin täälä kuin Pratin puolella.

Vatikaani ei kuulu Pratin kaupunginosaan, vaikka se sijaitseekin sen sisällä ikään kuin. Vatikaani on oma valtionsa, eikä se siis kuulu edes Italiaan. Vatikaaniin pääsee useilla busseilla keskikaupungilta kuten bussilla 46, joka lähtee Piazza Venezialta. Jää pois kyydistä heti tunnelin jälkeen Cavalleggeri/San Pietro. 

Nimittäin Piazza della Roverelta ei kannata edes haaveilla kävellä tunnelin lävitse tai sen vierestä jyrkkää mäkeä. Unohtakaa se. Vain bussilla tästä kohtaa ylös Vatikaanin kukkulalle. 

Bussi 98 lähtee Paolan laiturista Piazza Acciaoililta ja ajaa ylös Vatikaanin kupeeseen tunnelin lävitse. Tai bussi 64 josta jo maninitsin.

Kävellen Vatikaaniin on parasta lähteä keskustasta Ponte Vittorio Emanuele II:sta pitkin ja siitä edelleen historiallista Via della Concillazionen katua/sovinnonkatua pitkin. Sovinto tässä viittaa Italian ja Kirkkovaltion tekemään sovintoon ja yhteiseen sopimukseen, jonka mukaan Italia erosi Kirkkovaltiosta ja katollisesta kirkosta ja Vatikaani sai oman valtion.



Monte Mario on alue, minkä kautta kulkee ikivanha pyhiinvaellusreitti Pyhän Pietarin basilikaan. Taustalla näkyy Pietarin kirkon kupoli.

Via Panoramicalta, Piazzale Socratelta, on mahtavat näköalat alas kaupungille. Korkeimmalla kukkualla seisoo upea Villa Miani.


Villa Miani

Täällä sijaitsee ihana kahvilaterassi. Mutta tänne ylös ei kulje busseja. Ei myöskään näköalapaikalle, joten se on parasta patikoida tai ottaa taksi. Mutta sovi etukäteen kuskin kanssa hinnasta.


 Villa Mianin puistoalue

Monte Marion luonnonpuisto alueelle on useampiakin sisäänkäyntejä, esim Piazzale Maresciallo Giardino'lta, hieman ennen Olympiastadionia. Puisto on 206 hehtaaria laaja alue ja sijaitsee Tevere joen välittömässä läheisyydessä, sen läntisellä puolen. Monti della Farnesina on alueen toinen nimi, Farnesen suvun mukaan.


Sacro Cuore del Suffragio, Lungotevere Prati 12

Tämä moderni uusgoottinen kirkkorakennus on rakennettu betonista vuonna 1013. Kirkosta on enempi Castel Angelon sivulla.



Päätä huimaava kirkko.

File:Prati - piazza dei Quiriti e fontana 1150613.JPG

Piazza dei Quiriti on pyöreän muotoinen tori. Fontana delle Cariati seisoo torin keskellä. Sen on suunnitellut Attilio Selva 1927-1928. Suhkulähde sai kritiikkiä alastomista naisenpatsaistaan.


Piazza Giuseppe Mazzini sijaitsee Pratin pohjoisosissa, della Vittorian asuinalueella. Torin keskellä on ihana puistoalue ja torilta lähteviä katuja reunustaa kauniit rakennukset ja pusitolehmukset. Mutta kun vaan pääsisi eroon kaiksita autoista joita kiertää puitoaluetta ympäri yhtenään ja torin ja katujen reunat ovat täpösen täynnä parkkeerattuja autoja. Auto-ongelma on aivan valtava Roomassa.


Piazza Giuseppe Mazzini


Piazza Giuseppe Mazzini

Bussi 81 lähtee Piazza Risorgimentolta ja kulkee pitkin Via Cola di Rienzoa pitkin Piazza Cavourille, siitä Teveren joen toiselle puolen, läpi Ponten, Parionen, Regolan ja Pignan kautta Piazza Venezialle.  Siitä edelleen Piazza Marcellon kautta Piazza Bocca della Veritalle, Circo Massiomon kupeesta ja ylös Colosseumille, siitä Via Claudiaa pitkin Piazza San Giovanni in Lateranolle, ja siitä kaupunginmuurin ulkopuoleta itään päin Pignetoon saakka, jossa Malatesta on sen päätepysäkki. Tämä bussi 81 on oikein kätevä käyttää matkustettaessa kaupungin läpi. 


Via Cola di Rienzo katu lähtee Piazza Risorgimentolta  ja kulkee suoraan läpi Pratin kaupunginosan Teveren jokeen saakka, Ponte Regian Margheritan sillalle. Heti sillan jälkeen on molemmin puolin pieni puostoalue josissa on mukava lepuuttaa jalkojaan. Via Cola di Rienzo on erimomainen shoppailukatu.  Kylläkin kaalliin puoleinen. Tavaratalo Coin sijaitsee noin keskivaiheilla Via Cola di Rienzoa. Melkein jokaisen kadun kulmassa on myyntipöytiä joissa myydään asusteita. Kukaan ei saa ohittaa Castronia ilman että käy sisällä ja ostaa jotain herkkua kotiin vietäväksi.Castronissa maistuu kuppi kahvia mukavasti iltapäivällä!


San Gioacchino, Piazza dei Quiriti 17

Kirkko rakennettiin vuosian 1881-1898 Paavi Leo XIII:n käskystä ja pyhitetty Pyhälle Joakimille, Neitsyt Marian isälle. Sitä ei pidetty kovin suotuisana rakentaa kirkkoja Pyhän Pietarin kirkon välittömään läheisyyteen kilpailemaan kirkossa kävijöiden kiinnostuksesta.

Kirkko on saannut nimensä Paavi Leo XIII:n oikeasta nimestä Gioacchino Pecci. Hän ksutansi kirkon rakentamisen. Ensimmäinen kivi laitettiin vuonna 1881 mutta kirkko avattiin vasta vuonan 1911 käyttöön. Kirkko sijaitsi aivan liian lähellä Pyhän Pietarin kirkkoa ja näin olleen kilapili suoisosta sen kanssa. Raffaele Ingami toimi arkitehtinä. Redentore luostarijärjestö otti kirkon huostaansa vuonna 1905.




San Gioacchino on erittäin kaunis kirkko monella tapaa

File:Prati - Divino Amore a via degli Scipioni 1150391.JPG

Katualttari Via degli Scipioni

Joitakin luostareita ja uskonnollisia instituutteja, joissa voi majoittua turistit:

Casa Maria Immacolata: San Gioacchion luostarissa
Casa Santa Luisa De Marillac,
Via Pompeo Magno 108/Via Ezio 28
Puh: 063216698

CASA PER FERIE "BEATA M. MARGHERITA CAIANI:
Via Fabio Massimo, 26
Puh: 063242984
e-mail: madremargherita@minimesc.it

Suore di Santa Marta:
Via Virginio Orsini 15 - 00192 ROMA
tel. 063212846 - tel. 0632646203 -
tel. 063211762
e-mail: betaniacenter@tiscali.it

CASA MADRE:
Via Marcantonio Colonna 52/A
Puh: 063221005
e-mail: crsecgen@yahoo.com
www.resurrectionsisters.org

Casa Genralizia, japanilainen 
Fratelli Cristiani (C.F.C)
Via Marcantonio Colonna 9, Roma
e-mail:christianbrothersrome@gemail.com
www.edmundclt.org

Congregazione della Missione :
Via Pompeo Magno 21
tel. 06328021
www.cmroma.it

Suore della Santa Famiglia di Bordeaux :
Via dei Gracchi, 138
Puh: 063203618
e-mail: sfb.roma@tiscali.it


Teatro Adriano, Piazza Cavour 22

Adriano Politeama toiselta nimeltään. Aikaisemmin teatteri, nykyään elokuvateatteri. The Beatles esiintyi 27 kesäkuuta 1965 Teatro Adrianossa. Rakennuksessa on esitetty oopperaa, operettejä, balettia, konsertteja ja cirkuskin on esiintynyt sen lavalla. Nykyään rakennuksessa sijaitsee kymmenen elokuvateatteria.


Santa Maria del Rosario, Via degli Scipioni. Arkitehti Giuseppe Trebaldin sunniittelema uusgoottiinen kirkko valmistui vuonna 1912 ja kuuluu dominikaneille. Kirkon pääalttarilla on kaunis kullattu triptyk ja kauniit lasi-ikkunat kuorissa. Upea moderni kirkkorakennus.

File:Intérieur église Santa Maria del Rosario in Prati.JPG

Santa Maria del Roasario


Beata Vergine Maria del Carmine, Via Sforza Pallavicini

Karmeliittiluostari ja sen kirkko.